Sisältöön »
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
Kaksi jalkapalloilijaa potkimassa jalkapalloa nurmikolla
 
Vapaa-aika ja matkailu
 

Liikunta

Liikuntatoimen tavoitteena on hyvinvoiva pöytyäläinen, joka liikkuu sekä rakennetuissa - että luonnonympäristöissä. Liikuntatoimi pyrkii tavoitteeseensa järjestämällä itse liikuntatoimintaa, tukemalla urheiluseuratyötä sekä ylläpitämällä liikuntapaikkoja. Liikuntaa edistetään kattavalla yhteistyöllä. Kumppaneita löytyy kolmannen sektorin toimijoista, kunnan eri hallintokunnista sekä seutukunnan että maakunnan muiden kuntien ja kuntayhtymien joukosta.

Ajankohtaista

Haastepyöräily alkoi vappuna

Jokavuotinen kevään ja kesän pyöräilyhaaste starttasi 1.5. ja jatkuu 31.8. asti.

 Lisätietoja haastepyöräilystä

Sisäliikuntatilojen käyttövuorot 2023-24

Vuorojen haku on päättynyt. Vapaiksi jääneitä vuoroja voi kysellä pitkin kautta liikunnanohjaajalta. Samoin kuin vuoroja yksittäisten tapahtumien / tilaisuuksien järjestämistä varten.

Kesän 2023 uimakoulut

Kesän uimakoulujen ilmoittautuminen on käynnissä. Tänä vuonna mukaan voi ilmoittaa vuosina 2010-2017 syntyneitä uimareita. Auran ja Pöytyän yhteiset uimakoulut pidetään Loimaalla. Alkeis- ja alkeisjatkoryhmät 5.-9.6. sekä jatkoryhmä 12.-16.6. Pelkästään pöytyäläisille tarkoitettu Euran uimakoulu on puolestaan 5.-9.6. Jokaiselle viikon kurssille on jaossa 40 paikkaa, joten kannattaa olla nopea. Uimakouluihin järjestetään kuljetukset. Uimakoulumaksu 55€ laskutetaan osallistujilta ennen uimakoulun alkamista.

Ilmoittautumiset:
Alkeis- ja alkeisjatkouima Loimaalla 5.-9.6.2023
Kaikkien ryhmien uimakoulu Eurassa 5.-9.6.2023
Jatkouimakoulu Loimaalla 12.-16.6.2023

Liikuntapaikkojen kehittämistyöryhmä

Yhteisöllisyyslautakunnan aloitteesta perustettu työryhmä on aloittanut toimintansa. Ryhmän puheenjohtajana toimii Miia Lehtonen ja sihteerinä liikunnanohjaaja Markus Salo. Ryhmän täydentävät kunnanhallituksen edustaja Veikko Niittymaa, kunnanjohtaja Mika Joki, teknisen lautakunnan edustaja Karri Kinisjärvi sekä kiinteistöpäällikkö Jukka Ojanen.

Ohessa syksyllä 2020 vuosiksi 2021-23 tehty investointisuunnitelma sekä toteuma sen ja muiden liikuntapaikkahankkeiden osalta. Työryhmä päivittää keräämänsä tiedon pohjalta suunnitelmaa ja seuraa sen toteutumista.

Kyrön kuntosali

Kyrön kuntosalin yleiset vuorot ovat jääneet kesätauolle. Toiminta jatkuu taas elokuussa, kunhan koulut alkavat. Kesän ajaksi on mahdollista varata oma maksullinen vuoro.

Sali toimii Elisenvaaran oppimiskeskuksen tiloissa, osoitteessa Kyröntie 16. Kulku tapahtuu A-ovesta, joka sijaitsee Kyröntieltä katsottaessa rakennuksen vasemmassa päädyssä. Parkkialue löytyy samoilla ohjeilla. Kuntosalin käyttäminen on maksutonta. Salin yhteydessä olevat puku- ja pesutilat ovat kuntoilijoiden käytössä.


 

Ota yhteyttä

 

Liikuntatoimen käyntiosoite:
Kehityksentie 6, 21800 Kyrö

 

Markus Salo
liikunnanohjaaja
puh. 040 054 7583
markus.salo(a)poytya.fi