sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
Polkupyöriä, maassa kellastuneita lehtiä
 
 

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea kaikki 1.-2.-luokkalaiset sekä muiden luokkien ne oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös. Hakemus täytetään Wilmassa. 

Lukuvuoden 2024-2025 aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan kevään 2024 aikana ja siitä ilmoitetaan huoltajille Wilma-viestinä hakuajan alkaessa.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Elisenvaaran yhtenäiskoulun Kyrön yksikössä, Riihikosken yhtenäiskoululla sekä Yläneen yhtenäiskoululla. Aamutoiminta järjestetään varhaiskasvatuspalvelujen yhteydessä, mikäli osallistujamäärä toiminnassa on pieni ja palvelun antaminen näin toteutettuna on perusteltua.

Pöytyän kunnassa aamu- ja iltapäivätoiminnan osallistujamäärää ei ole rajattu, vaan toimintaan pääsevät mukaan kaikki siihen hakeneet lapset.

Lisätietoja aamu- ja iltapäivätoiminnasta:

Maria Kallio-Järvenmäki
sivistystoimen suunnittelija-toimistosihteeri
puh. 040 672 3056
maria.kallio-jarvenmaki(a)poytya.fi

Toimintasuunnitelma

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on hyväksytty sivistyslautakunnassa 7.3.2018 § 20.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikat lukuvuonna 2023-2024

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään sivistyslautakunnan päätöksen 7.3.2018 § 20 mukaisesti koulupäivinä seuraavissa paikoissa:

Elisenvaaran yhtenäiskoulu, Kyrön yksikkö
Kyröntie 75, 21800 Kyrö
puh. 040 134 4134

Riihikosken yhtenäiskoulu
Yläneentie 10, 21870 Riihikoski
puh. 040 040 8379

Yläneen yhtenäiskoulu
Koulutie 14, 21900 Yläne
puh. 040 843 4620

Aamutoiminta järjestetään koulun sijaan varhaiskasvatuspalvelujen yhteydessä, mikäli osallistujamäärä toiminnassa on pieni ja palvelun antaminen on näin toteutettuna perusteltua. Aamutoimintaa järjestetään tarpeen mukaan kello 7.00 alkaen koulupäivän alkamiseen saakka ja iltapäivätoimintaa koulupäivän päättymisestä kello 17.00 saakka.

Toiminnasta perittävät maksut 1.8.2023 alkaen

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa noudatetaan 1.8.2023 alkaen sivistyslautakunnan 10.5.2023 § 44 vahvistamia koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäviä maksuja:

  • Pöytäkirjanote 10.5.2023 § 44 siv.ltk (pdf)
  • aamu- ja iltapäivätoiminta keskimäärin enintään 3 tuntia päivässä 100 euroa/kk (toiminnan laajuus 570 tuntia koulun työvuoden aikana)
  • aamu ja iltapäivätoiminta keskimäärin yli 3 tuntia päivässä 130 euroa/kk (toiminnan laajuus 760 tuntia koulun työvuoden aikana)

Huoltajia pyydetään huomioimaan lasta toimintaan ilmoittaessa aamu- ja iltapäivätoiminnan alkamispäivä. Toiminnan alkamispäivän muuttuessa hakemuksessa ilmoitetusta päivämäärästä, pyydetään siitä ilmoittamaan kirjallisesti viipymättä laskutusta hoitavalle taholle.

Jos aamu- tai iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Lisäksi maksusta peritään vain puolet, mikäli lapsi ei sairautensa vuoksi voi osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, ei maksua peritä.
Edellytyksenä sairaudesta johtuvalle maksualennukselle/-vapautukselle on huoltajan toimittama hyväksyttävä lääkärintodistus.

Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, peritään puolet kuukausimaksusta.

Elokuun ajalta peritään puolet kuukausimaksusta. Lukuvuoden jatkuessa kesäkuulle ei maksua kyseisten päivien ajalta peritä.

Koulujen syys-, joulu- ja hiihtoloma-ajalta ei tule maksuhyvitystä.

Maksuvapautus

Mikäli huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentulotukiedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen on syytä, myönnetään maksuvapautus koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta seuraavin perustein: 

  1. perhe tarvitsee koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä tai toiminta muodostaa muun sosiaalihuollon tukitoimen;
  2. koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta / -hoito sisältyy oppilaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n mukaiseen erityishuoltoon tai 1.10.2023 alkaen voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun
  3. perheelle on tehty toimeentulotukipäätös, ja perhe saa kyseisellä ajalla toimeentulotukea.

Edellytyksenä maksuvapautuksen myöntämiselle

  • kohdan 1 osalta on vapautuksen perusteena olevien tietojen saaminen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta
  • kohdan 2 osalta oppilaalle hyväksytyn erityishuoltoohjelman / koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa / -hoitoa koskevat osat tai päätöksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan / -hoidon sisältymisestä oppilaalle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 519/1977 2 §:n perusteella annettavaan erityishuoltoon taikka 1.10.2023 voimaan astuvan vammaispalvelulain 675/2023 24 §:n mukaiseen palveluun, toimittaminen. 
  • kohdan 3 osalta hakemuksen liitteenä toimitettu toimeentulotukipäätös.

Maksuvapautusta haetaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan hakemisen yhteydessä, jolloin samalla kysytään suostumus tietojen saamiseen / pyydetään liittämään hakemukseen oppilaalle hyväksytty erityishuolto-ohjelma / toimeentulotukipäätös. Tarpeen mukaan maksuvapautusta voi hakea myöhemminkin. Maksuvapautus voi olla määräaikainen myös toimintaanottamisjaksoa lyhyemmällä ajalla.

Irtisanominen tai toiminta-ajan muutos

Mikäli oppilas halutaan irtisanoa toiminnasta, tulee se tehdä kirjallisesti. Irtisanominen astuu voimaan aikaisintaan seuraavan kalenterikuukauden alussa ilmoituksen saapumisesta.

Samoin muutos toiminta-ajassa tehdään kirjallisesti, ja se astuu voimaan seuraavan kalenterikuukauden alussa. Ilmoituksen voi lähettää myös Wilma-viestillä tai sähköpostitse.

Irtisanominen ja toiminta-ajan muutosilmoitus toimitetaan yhtenäiskoulujen apulaisrehtoreille/-johtajalle seuraavasti:

Elisenvaaran yhtenäiskoulu
Marjo Valtanen, apulaisrehtori

Riihikosken yhtenäiskoulu
Alli Koskimäki, apulaisrehtori

Yläneen yhtenäiskoulu
Marko Aaltonen, apulaisjohtaja

 
 

Marianne Mäkelä
sivistysjohtaja
puh. 040 672 3190
marianne.makela(a)poytya.fi

 

Maria Kallio-Järvenmäki
sivistystoimen suunnittelija-toimistosihteeri
puh. 040 672 3056
maria.kallio-jarvenmaki(a)poytya.fi

 
x