Säylän perheen esimerkki rohkaisee toteuttamaan rakennusunelmia kaiken ikäisenä
Tiina ja Jussi Säylä sekä Tyyne-koira viettävät aktiivisia eläkepäiviä kodikkaassa hirsitalossa Pöytyällä Riihikoskella. Tätä pariskuntaa voi luonnehtia todellisiksi kantapöytyäläisiksi: molemmat ovat syntyneet Pöytyällä, Tiina Himaisissa ja Jussi Kyrössä. Muutamia pääkaupungissa vietettyjä opiskeluvuosia lukuun ottamatta Tiina ja Jussi ovat asuneet täällä aina, ja viihtyneet maaseudulla erinomaisesti.
Hirsitalo metsän ja palvelujen lähelle
Perheen ensimmäinen talo rakentui Mustanojalle vuonna 1990. Kun kaikki kolme lasta olivat muuttaneet omilleen, oli aika miettiä uusia asumisvaihtoehtoja. Toivelistalla oli vähemmän neliöitä ja lumitöitä ja enemmän taajaman palveluita ja liikuntamahdollisuuksia. Tiina oli jo monta vuotta haaveillut hirsitalosta metsän läheisyydessä, ja kun Säylät tonttitarjontaa tutkittuaan löysivät Riihikosken Mäkiäistenrinteestä toiveidensa rakennuspaikan, haaveet muuttuivat nopeasti todeksi. Tonttikaupat tehtiin huhtikuussa 2016, pohjatyöt kesän aikana ja elokuussa tontille ilmestyi hirsikehikko. Muuttamaan päästiin jo helmikuussa 2017.
Rakennuslupaa ei tarvinnut odotella ja kaikki rakentamiseen liittyvät asiat sujuivat Pöytyän kunnan kanssa mutkattomasti. Nopeaa rakennusaikataulua edesauttoi myös pariskunnan laaja ystävä- ja tuttavaverkosto Pöytyällä: niin pohjatyöt, talon pystytys kuin sisustustyötkin teetettiin paikallisilla urakoitsijoilla, jotka olivat tuttuja jo ennestään. Säylät kiittelevät kaikkien projektissa mukana olleiden asiantuntemusta ja kokemusta. Neuvoja sai aina kysyä ja asiat etenivät sovitusti.
Parasta Pöytyällä on monipuoliset liikuntamahdollisuudet
Tiina ja Jussi ovat olleet tyytyväisiä taloonsa ja Riihikosken taajaman palveluihin. Varsinkin pyöräilymahdollisuudet, Kisariihen ja Haukkavuoren liikuntapalvelut, lenkkipolut ja kirjastopalvelut ovat kovassa käytössä ympäri vuoden. Tyyne puolestaan nauttii metsäisistä kävelylenkeistä ja päästessään seuraamaan sohvalta käsin talon ohi kulkevia koirakavereita. Rauhallinen asuinalue ja sopivan kokoinen piha ovat juuri se, mitä Tiina ja Jussi eläkepäivien kodilta odottavat; vaikka lomareissuja ympäri Suomen tehdäänkin, täältä ei ole sen suurempaa tarvetta lähteä mihinkään.
Vinkkejä oman talon rakentamiseen
Säylien tärkein neuvo oman talon rakentamista suunnitteleville koskee tonttia: tontin valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ja käyttää pohdinnoissa hyödyksi kunnan asiantuntijoita. Myös urakoitsijoiden kokemusta kannattaa hyödyntää; heillä on usein vuosien varrella kertynyttä paikallistuntemusta ja kullanarvoisia vinkkejä jo tontin valintavaiheeseen. Kysele, pohdi ja mieti – hyvin suunniteltu on pitkälle tehty.
julkaistu 04/2023