sisältöön »
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
fiiliskuva
 

Koulunuorisotyö

Koulunuorisotyö on kouluissa tehtävää nuorisotyötä. Koulunuorisotyöntekijä on kiireetön ja turvallinen aikuinen koulussa, joka yhdessä koulun muiden aikuisten kanssa tukee oppilaita koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä tekee yhteistyötä opiskelijahuollon, kunnan nuorisopalveluiden, Ankkuritiimin sekä muiden toimijoiden kanssa.

Koulunuorisotyöntekijä Teija on tavattavissa 

Riihikosken yhtenäiskoululla maanantaisin ja torstaisin

Yläneen yhtenäiskoululla tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin

Nuoriso-ohjaaja Miisa on tavattavissa

Elisenvaaran yhtenäiskoululla maanantaisin ja keskiviikkoisin

Mitä tehdään?

Työmuotoja kehitetään yhdessä koulujen henkilökunnan kanssa koulujen oppilaiden tarpeista käsin. Koulunuorisotyöntekijä auttaa koulujen yhteisöllisessä työssä luokkien ryhmäytysten ja tukioppilaiden tukemisen kautta. Tarvittaessa pidetään kaveri- tai tunnetaitotunteja vaikka yhdessä oppilashuollon henkilökunnan kanssa.

Riihikosken koululla nuorisotyöntekijä on yksi koulun Verso-aikuisista.

Koulunuorisotyöntekijä voi olla myös oppitunneilla mukana tukemassa ja auttamassa. Välitunneilta koulunuorisotyöntekijän löytää yleensä ensimmäisten ja viimeisten joukosta.

 

 

Somesta löytyy                       

SnapChat KouluTeija

TikTok @kouluteija

Instagram teijahaakana


 
 

Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskoulut

Teija Haakana
koulunuorisotyöntekijä
puh. 040 354 5561
teija.haakana(a)poytya.fi

Elisenvaaran yhtenäiskoulu ja Elisevaaran lukio

Miisa Kanerva
nuoriso-ohjaaja
puh. 0400 198 813
miisa.kanerva(a)poytya.fi

 

Hyödyllisiä linkkejä

Pöytyän kunnan sivuilla

Yläneen yhtenäiskoulu
Riihikosken yhtenäiskoulu
Elisenvaaran yhtenäiskoulu
Elisenvaaran lukio

Oppilashuolto

Menetelmiä

Verso-vertaissovittelu

Tutkimustietoa ja käsikirjoja

Mitä koulunuorisotyö on?
Koulunuorisotyön käsikirja
Koulunuorisotyö- oppikirja

Kelan sivuilta

Laku-perhekuntoutus 5-15-vuotiaille
Nuotti-valmennus 16-29-vuotiaille
Oma väylä-kuntoutus 16-29-vuotiaille

 
 
x