Sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
fiilis-normal.jpg
 
Varhaiskasvatus ja koulutus
 

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLÄNEEN YHTENÄISKOULUSSA

Perusopetuslain mukaan peruskouluissa on käytössä ns. kolmiportaisen tuen malli. Oppilaiden tarvitsema oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvä tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen:

Yleinen tuki tarkoittaa kaikille oppilaille suunnattua tukea, johon kuuluvat erilaiset koulun päivittäiset käytännöt, joilla pyritään vähentämään lieviä oppimisen esteitä. Oppilas, joka tarvitsee oppimisessa tai koulunkäynnissä yleistä tukea vahvempaa ja säännöllisempää tukea tai useita samanaikaisia tukimuotoja, saa tarvittaessa tehostettua tukea. Tehostettu tuki on yleistä tukea suunnitelmallisempaa ja sen antaminen perustuu moniammatillisesti laadittuun pedagogiseen arvioon sekä tuen toteuttamista varten tehtyyn oppimissuunnitelmaan.

Kun tehostettu tuki ei riitä, ja oppilas tarvitsee pidempikestoista ja laajempaa tukea, esitetään hänelle siirtoa erityisen tuen piiriin. Ennen erityiseen tukeen siirtämistä oppilaalle laaditaan pedagoginen selvitys oppilaan koulunkäynnin kokonaistilanteesta ja hänen saamastaan tehostetusta tuesta. Tarvittaessa selvitystä täydennetään asiantuntijalausunnoilla. Erityisen tuen oppilaille laaditaan myös HOJKS-asiakirja (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma). Erityisen tuen päätös on määräaikainen, ja se tarkistetaan vähintään 2. luokan keväällä sekä ennen siirtymistä 7. luokalle.

Päävastuu yleisen ja tehostetun tuen oppilaiden opetuksesta on luokan- tai aineenopettajilla. Erityisen tuen oppilaiden opetuksen päävastuu on puolestaan erityisluokanopettajilla.

Kuitenkin kaikilla oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisen tai koulunkäynnin kanssa, on mahdollisuus saada erityisluokanopettajan tukea. Oppilas ohjautuu erityisopettajan opetukseen esimerkiksi luokanopettajan havaintojen, huoltajan pyynnön tai pedagogisten päätösten myötä.

Erityisluokanopettajan tukea annetaan koulupäivän aikana yksilöopetuksena, pienryhmäopetuksena tai samanaikaisopetuksena luokan- tai aineenopettajien kanssa. Tuki järjestetään oppilaan tarpeista riippuen lyhyt- tai pitkäkestoisena. Myös puheopetusta pyritään järjestämään sitä tarvitseville oppilaille.

Erityisluokanopettajina koulussamme toimivat:

Nina Elfving (Eeva Fransmanin sij.) , 1.-3. luokat
(nina.elfving@poytya.fi, p. 040  8437 104)

Paula Santanen, 4.-6. luokat
(paula.santanen@poytya.fi, p.  040 6723 035)

Tiina Salminen, 7.-9. luokat
(tiina.salminen@poytya.fi, p. 040   6723 184)

 

Lisätietoja

 

Jaakko Heikkilä
rehtori
puh. 050 590 6733
jaakko.heikkila(a)poytya.fi

 

Erityisopettajat
Nina Elfving puh. 040 8437 104
Paula Santanen puh.  040 6723 035
Tiina Salminen puh. 040 6723 184