Yläneen yhtenäiskoulu
Yläneen yhtenäiskoulu on vuosiluokkien 1–9 opetusta antava noin 200 oppilaan koulu. Koulumme on pääsääntöisesti yksisarjainen. Koulumme sijaitsee ihanteellisella paikalla Yläneen keskustan tuntumassa, mutta kuitenkin aivan luonnon keskellä. Koulusta on kävelymatka kylän palveluihin. Koulun vieressä on laajat ja monipuoliset ulkoilumaastot frisbeegolf- ja pururatoineen, lampineen sekä metsineen. Pyhäjärvelle on matkaa vain muutama kilometri ja Luontokapinetti on kävelyetäisyydellä.
Lukuvuoden 2022-2023 teemana on koulussamme Huomaa Hyvä, jota toteutetaan koulussamme opetussuunnitelman monialaisten oppimiskokonaisuuksien avulla. Arjen hyvät asiat huomaamalla ja kannustamalla positiiviseen asenteeseen saadaan paljon hyvää aikaan.
Koulumme toiminta pohjautuu uuden opetussuunnitelman mukaiselle työskentelylle. Yhtenäiskoulun ideologiaa toteutamme konkreettisesti eri luokka-asteiden monipuolisella yhteistoiminnalla sekä koko koulun erilaisilla teemapäivillä ja juhlilla. Teemme aktiivista yhteistyötä ympäröivien yritysten, järjestöjen ja muiden tahojen, kuten Luontokoulun ja Kartanokodin kanssa. Kansainvälinen kasvatus on osa toimintaamme, jota olemme toteuttaneen mm. yhteistyössä Intian Tamil Nadun osavaltion kanssa ja virtuaalisesti Intian Pragya Group of Institutions koulun kanssa (Bijainagar, Mydhya Pradesh).
Tervetuloa tutustumaan kouluumme!