sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
Aarre aaltosen reliefi
 
 

Martti Haavio

22. tammikuuta 1899 Temmes – 4. helmikuuta 1973 Helsinki

Martti Henrikki Haavio (kirjailijanimi P. Mustapää) oli suomalainen kansanrunouden ja mytologian tutkija, runoilija ja akateemikko. Runonsa hän julkaisi nimellä P. Mustapää, jonka hän keksi Tallinnan vanhankaupungin Mustapäiden talon nimen perusteella.

Haavio kuului uransa alkuvaiheessa Tulenkantajat-ryhmään. Suojeluskuntaan Haavio liittyi sisällissodan aikana. Hän toimi aktiivisesti myös Akateemisessa Karjala-Seurassa, josta hän kuitenkin erosi vuonna 1932 yhdessä monien muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Puoluekannaltaan Haavio oli maalaisliittolainen. Myöhemmin Haavio toimi kansanrunoudentutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa.

Haavion ensimmäinen vaimo (vuodesta 1929), kansanrunoudentutkimuksen dosentti Elsa Enäjärvi kuoli syöpään 1951. Runoilija Aale Tynnin kanssa Haavio avioitui 1960. Haavioiden tytär Elina Haavio-Mannila on sosiologian täysinpalvellut professori. Toinen tytär Katarina Eskola on kulttuurintutkija. Martti Haavion veli oli pappi ja runoilija Jaakko Haavio.

Martti Haavio vietti osan lapsuudestaan Nokian Tottijärvellä, jossa järjestetään nykyään vuosittain P. Mustapää -päiviä. Tapahtumassa myönnetään myös P. Mustapää -palkinto ansioituneelle runoilijalle hänen elämäntyöstään.

Kansanrunoudesta modernismiin

Haavio teki yliopistouransa kansanrunouden tutkijana ja teki useita runonkeruumatkoja tieteenalan tradition mukaan. Runoilijana hän oli 1920-luvulla lähellä Tulenkantajat-ryhmää, muttei innostunut ryhmän eksotiikan ja koneromantiikan ihailusta, vaan korosti suomalaista perinnetietoisuutta. Toisen maailmansodan ja sen aiheuttaman aatteellisen hämmennyksen jälkeen Haavio korosti runoudessaan vastapareja luonto–ihminen, pysyvä–katoava, ajattomuus–sodan hävitys. Sodanjälkeisessä tuotannossaan hän toimi siltana perinteisen ja modernin lyriikan välillä ja uudisti merkittävällä tavalla runouden rytmiikkaa.

Uskontotieteellisiä ja folkloristisia tutkimuksia

  • Suomalaisen muinaisrunouden maailma / Porvoo: WSOY, 1935.
  • Suomalaiset kodinhaltiat / Porvoo: WSOY, 1942.
  • Viimeiset runonlaulajat. 3. painos (2. korjattu painos 1948) / Porvoo: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12753-1.
  • Piispa Henrik ja Lalli: Piispa Henrikin surmavirren historiaa / Porvoo: WSOY, 1948.
  • Väinämöinen: Suomalaisten runojen keskushahmo / Porvoo: WSOY, 1950.
  • Kirjokansi: Suomen kansan kertomarunoutta / Porvoo: WSOY, 1952.
  • Kansanrunojen maailmanselitys / Helsinki Porvoo: WSOY, 1955.
  • Karjalan jumalat: Uskontotieteellinen tutkimus / Porvoo: WSOY, 1959.
  • Kuolematonten lehdot: Sämpsöi Pellervoisen arvoitus / Porvoo: WSOY, 1961.
  • Bjarmien vallan kukoistus ja tuho: Historiaa ja runoutta / Runot suomentanut Aale Tynni. Porvoo Helsinki: WSOY, 1965.
  • Suomalainen mytologia / Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Esseitä kansanrunoudesta / Artikkelit on julkaistu 1959 Lauri Hongon toimittamassa Martti Haavion juhlakirjassa Essais folkloriques par Martti Haavio. Studia Fennica 8. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 564. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-703-8.

Runoteoksia

  • Nuoret runoilijat / runoantologiassa mukana Kaarina Vaher, Katri Vala, Onni Halla, Yrjö Jylhä, Arvi Kivimaa, Olavi Lauri (Olavi Paavolainen), Johan Edvard Leppäkoski, P. Mustapää (Martti Haavio) ja Ilmari Pimiä. WSOY 1924
  • Laulu ihanista silmistä / 1925
  • Laulu vaakalinnusta / 1927
  • Jäähyväiset Arkadialle / 1945
  • Koiruoho, ruusunkukka / 1947
  • Linnustaja / 1952
  • Tuuli Airistolta. Runoja / Porvoo Helsinki: WSOY, 1969.
  • Kootut runot. 3., lisätty painos / Porvoo Helsinki: WSOY, 1969.
  • Iloinen lorukirja / 1984

Omaelämäkerrallisia teoksia

  • Me marssimme Aunuksen teitä / 1969
  • Nuoruusvuodet / 1972

Lähde: Wikipedia

 

Ota yhteyttä

 

Taina Myllynen
kulttuurisihteeri
puh. 050 560 7168
taina.myllynen(a)poytya.fi

 
x