Sisältöön »
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
yrittäjiä messuilla
 
Työskentele ja yritä
 

TAPAHTUMIA YRITTÄJILLE PÖYTYÄLLÄ

Tältä sivulta löydät ajankohtaisia tapahtumia, koulutuksia ja seminaareja pöytyäläisille yrittäjille. Tilaisuudet ovat loistava tapa verkostoitua, oppia uutta ja samalla markkinoida omaa tekemistään.

Mukana alihankintamessuilla

Olemme mukana Tampereella 26.-28.9.2023 Alihankintamessuilla. Pöytyän kunnan osastolla kunnan lisäksi pöytyäläiset alan toimijat Topmec Oy ja Aurea Group (Pöytyän Koneistuspalvelu).

Yritysten rahoitusinfo tunnissa ti 3.10.

Maaseudun yritystukien haku on auki! Maaseudun yritystukien haut EU:n rahoituskaudelle 2023–2027 ovat alkaneet.

Kaikki EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvat yritystukimuodot ovat nyt haettavissa Hyrrä-asiointipalvelussa. Maaseudulla sijaitseville mikro- ja pienyrityksille suunnattuja maaseudun yritystukia voi hakea ELY-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin.

ELY-keskukset ja Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat kohteet. Tukien haku on jatkuva, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain.

Tule kuulemaan linjoille uuden rahoituskauden mahdollisuudet jo toimiville yrityksille.

 Linjoilla mukana:

  • Hilkka Halla, johtava yritysasiantuntija ELY
  • Taina Sainio ja Taina Simola, Jokivarsikumppanit
  • Leevi Törmäkangas, ELY, Team Finland

Ilmoittaudu rahoitusinfoon mukaan 1.10. mennessä, niin saat osallistumislinkin

Lisätiedot Annukka Tolkki annukka.tolkki@poytya.fi/ 0406723001 ja Anna-Mari Alkio anna-mari.alkio@aura.fi/ 0406310464 

Rahoitusinfon ETKOT ti 3.10. klo 14-15 Auranmaan Taitotalo, Auvaistentie 25, 21860 Pöytyä

Tule tapaamaan Leader Jokivarsikumppaneita Auranmaan Taitotalolle, iltapäiväkahvitarjoilu. Tule kuulemaan paikan päälle, millaisia Leader-tukia Jokivarsikumppaneilla on tarjota. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lisätiedot Taina Simola taina.simola@jokivarsi.fi/ 044 0251 521

Yrittäjien aamukahvit 

ti 19.9. klo 8

Jarmo Lalli Oy (os. Perälallintie 34, Kumila). Tervetuloa matalalla kynnyksellä aamukaffelle, tutustumista ja ajankohtaisia kuulumisia Pöytyän kunnan ja yrittäjien kesken. 

ke 22.11. klo 8:30

Mepu Oy (Mynämäentie 59, Yläne). Tervetuloa matalalla kynnyksellä aamukaffelle, tutustumista ja ajankohtaisia kuulumisia Pöytyän kunnan ja yrittäjien kesken.  Päätteksi mahdollisuus tehdaskierrokseen.

Aamukahvit eivät vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Elinvoimafoorumi 12.10. klo 16-18 

Auran kunnantalolla, Järj. Aura, Oripää ja Pöytyä.

Elinvoimafoorumissa pohditaan sitä, miten kunnat ja alueella toimivat yritykset ja yhteisöt voisivat yhdessä rakentaa molempien tunnettavuutta lisäävää brändimielikuvaa markkinoinnin keinoin. 

Puhujana Ulla Hakala, Markkinointiviestinnän ja brändien johtamisen asiantuntija, Turun yliopisto. Ilmoittautuminen avautuu lähempänä.

Miten niitä työntekijöitä löytää -rekrytointikoulutus 25.10. klo 13-17 

Elisenvaaran Kurkisali, Pöytyä Kyrö. Kouluttajana Niina Nurmi. Järjestäjänä Töihin maalle -hanke (Auranmaan kunnat). Ilmoittautuminen

Yrittäjien pikkujoulut pe 1.12.2023

Valasranta Pöytyä. Yhteistyössä Auran kunnan kanssa. Lisätietoja myöhemmin, ilmoittautuminen avautuu lähempänä.


 
 

Ota yhteyttä

 

Annukka Tolkki
kehittämispäällikkö
puh. 040 672 3001
annukka.tolkki(a)poytya.fi

YRITTÄJIEN UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirje

Seuraa Facebookissa Pöytyän yrityspalvelut