Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki Yläneen yhtenäiskoulussa
Perusopetuslain mukaan peruskouluissa on käytössä ns. kolmiportaisen tuen malli. Oppilaiden tarvitsema oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvä tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen:
Yleinen tuki tarkoittaa kaikille oppilaille suunnattua tukea, johon kuuluvat erilaiset koulun päivittäiset käytännöt, joilla pyritään vähentämään lieviä oppimisen esteitä. Oppilas, joka tarvitsee oppimisessa tai koulunkäynnissä yleistä tukea vahvempaa ja säännöllisempää tukea tai useita samanaikaisia tukimuotoja, saa tarvittaessa tehostettua tukea. Tehostettu tuki on yleistä tukea suunnitelmallisempaa ja sen antaminen perustuu moniammatillisesti laadittuun pedagogiseen arvioon sekä tuen toteuttamista varten tehtyyn oppimissuunnitelmaan.
Kun tehostettu tuki ei riitä, ja oppilas tarvitsee pidempikestoista ja laajempaa tukea, esitetään hänelle siirtoa erityisen tuen piiriin. Ennen erityiseen tukeen siirtämistä oppilaalle laaditaan pedagoginen selvitys oppilaan koulunkäynnin kokonaistilanteesta ja hänen saamastaan tehostetusta tuesta. Tarvittaessa selvitystä täydennetään asiantuntijalausunnoilla. Erityisen tuen oppilaille laaditaan myös HOJKS-asiakirja (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma). Erityisen tuen päätös on määräaikainen, ja se tarkistetaan vähintään 2. luokan keväällä sekä ennen siirtymistä 7. luokalle.
Päävastuu yleisen ja tehostetun tuen oppilaiden opetuksesta on luokan- tai aineenopettajilla. Erityisen tuen oppilaiden opetuksen päävastuu on puolestaan erityisluokanopettajilla.
Kuitenkin kaikilla oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisen tai koulunkäynnin kanssa, on mahdollisuus saada erityisluokanopettajan tukea. Oppilas ohjautuu erityisopettajan opetukseen esimerkiksi luokanopettajan havaintojen, huoltajan pyynnön tai pedagogisten päätösten myötä.
Erityisluokanopettajan tukea annetaan koulupäivän aikana yksilöopetuksena, pienryhmäopetuksena tai samanaikaisopetuksena luokan- tai aineenopettajien kanssa. Tuki järjestetään oppilaan tarpeista riippuen lyhyt- tai pitkäkestoisena. Myös puheopetusta pyritään järjestämään sitä tarvitseville oppilaille.
Hallitus esittää oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistamista 01.08.2025 lähtien. Tukitoimet tulevat yhdenmukaisimmiksi varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka. Tietoa muutoksista kerrotaan myöhemmin.
Erityisluokanopettajina koulussamme toimivat:
Anni Tuomi, A-lk (pääsääntöisesti 1.-3. luokat)
puh. 040 8437 104
anni.tuomi(a)poytya.fi
Paula Santanen, B-lk (pääsääntöisesti 4.-6. luokat)
puh. 040 6723 035
paula.santanen(a)poytya.fi
Hanna Mujunen, C-lk (pääsääntöisesti 7.-9. luokat)
puh. 040 672 3184
hanna.mujunen(a)poytya.fi