Ihminen ja luonto

Ihmisen muovaama luonto

Me kaikki tiedämme mitä on luonto. Ainakin siihen asti, kunnes pysähdymme ajattelemaan asiaa tarkemmin. Joku sanoo, ettei luontoa enää ole − ja on oikeassa. Sitä alkuperäistä, ihmisen koskematonta luontoa ei tosiaankaan enää ole. Toinen taas kertoo kokevansa luonnon rauhan puhtaimmillaan päivittäisellä kävelyllään kaupungin puistomaiseksi hoidetun reunametsän pururadalla. Kolmas löytää luonnon olemuksen tarkkailemalla itsessään sitä ristiriitaa, mikä hallitsee ihmismielen kauneutta ja hyvyyttä kohti kurkottavien ajatusten ja arkipäivän raakalaismaisten tekojen välillä.

Kaikissa tapauksissa kysymys luonnon olemuksesta näyttää siis saavan rinnalleen kysymyksen ihmisen olemuksesta. Lieneekö ihminen siis osa luontoa, eläin eläinten joukossa? Mutta onko ihminen vielä muutakin? Luontokapinetin Ihmisen luonto -osiossa tarkastellaan ihmisen ja luonnon välistä problematiikkaa, ihmisen luonnosta hyödyttämiä tuotteita, kestävää kehitystä ja ihmisen toimien vaikutuksia luonnossa.

Kestävä kehitys

Ihmislajin elo perustuu täysin luonnon tuottamaan energiaan ja toisaalta luonnon kykyyn käsitellä jälkeemme jättämiä jätteitä. Kasvava ihmisyhteisö ja länsimaiden kulutushurmio kolkuttelevat jo luonnon sietokyvyn rajoja.

• Lisää kestävästä kehityksestä ja sen toteuttamisesta Varsinais-Suomessa sekä linkkejä muille kestävän kehityksen areenoille löytyy mm. www.valonia.fi -sivuilta.

Kestävän kehityksen tie

Käytä ja heitä pois -periaatteella pyörivästä kulutusyhteiskunnasta voidaan kuitenkin siirtyä paremmin luonnontalouteen sopivaan järjestelmään. Kestävä kehitys on oppimisprosessi. Nykypolven löydettävänä ovat toimintatavat, joilla ihmisen tarpeet voidaan tyydyttää niin, että tuleville sukupolville jää mahdollisuus toteuttaa omat tarpeensa. Kestävässä kehityksessä tavoite on luoda tasapaino ihmisen ja muun luonnon välille.

"Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa" (Ympäristön ja kehityksen maailman komissio, 1987).

Kestävässä kehityksessä otetaan huomioon koko inhimillisen elämän kirjo. Ekologisen näkökulman lisäksi kestävä kehitys sisältää taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen ulottuvuuden, jotka ovat tiiviisti toisiinsa sidoksissa.

Valinnan mahdollisuus

Me, ylettömään kulutukseen totutetut hyvinvointivaltion asukkaat, olemme itse syypäitä ympäristöongelmiin. Jokapäiväiset valinnat vaikuttavat niin ilmastonmuutoksen vauhtiin (työmatkat polkupyörällä vai henkilöautolla), luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen (tehotuotanto vai luomu) kuin teollisuusmaiden ja kehitysmaiden väliseen tasa-arvoon (halpatuonti vai reilu kauppa). Onneksi vähemmän ympäristöä kuormittavia − kestävämpiä − vaihtoehtoja löytyy. Valinta on meidän.

Vastuullinen kuluttaja

Vastuullinen kuluttaja harkitsee, mitä hankkii, miten tuotettuna ja mistä − jos ostaminen ylipäätänsä on tarpeellista. Suunnistusapuna voi käyttää ympäristömerkkejä. Tavarana voi myös korvata palvelulla, lainalla tai vuokrata. Tarvitseeko jokainen muutaman neliömetrin suuruinen pihanurmi oman ruoholeikkurinsa vai voisiko laitteen jakaa yhdessä naapureiden kanssa?

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki mittaa oman elämämme ympäristövaikutuksia. Se kuvaa, paljonko tuottavaa maapinta-alaa tarvitaan tuottamaan kuluttamamme tavarat ja palvelut ja vastaanottamaan jätteemme. Ekologinen jalanjälki mittaa ihmisen suhdetta luontoon. Kuinka monta maapalloa tarvittaisiin, jos kaikki eläisivät niin kuin sinä? Suomalainen keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 3.4 hehtaaria, mutta maapallolla tuottavaa maata on saatavilla vain 1.6 hehtaaria jokaista ihmistä kohden. Parantamisen varaa on. Oman ekologisen jalanjälkensä voi laskea Internetissä Redefining Progress -järjestön ja Earth Day Network -liiton kehittämällä ekologinen jalanjälki -laskurilla. Sivuilla annetaan myös keinoja, joilla ekologista jalanjälkeään voi pienentää.

Alenevan biodiversiteetin luonto

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus näkyy konkreettisimmillaan eliölajien määrässä. Jos kaikkina edellisinä keväinä, niin kauas kuin mies muistaa, on tietyltä pellolta löytynyt töyhtöhyypän pesiä, joita sitten on kevättöitä tehtäessä väistelty, ja jos tänä keväänä pellolta ei löydy ainuttakaan pesää, niin silloin on alueellinen biodiversiteetti vähentynyt. Tilanne ei ole kovin vakava, jos naapuripellolla pesiä on edelleen. Mutta jos koko peltoaukealta ei enää kuulu hyypän surullista naukumista keväällä, on ihmisen syytä pysähtyä miettimään, mitä oikein on tapahtunut. Ovatko traktorit kasvaneet niin suuriksi ja korkeiksi, että ohjaamon tummennettujen lasien takaa eivät töyhtöhyypän pesät enää näy vai estääkö tulosvastuu ylimääräisen mutkittelun ja ajanhukan?