Sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
fiilis-normal.jpg
 
Kesäkoti

Alla esittäytyvät vuoden 2020 kesäpöytyäläiset


Eila ja Peter, Helsinki

Me olemme Eila ja Petteri. Vastikään eläköityneet, Helsingissä asuvat mukavat ihmiset. Olemme innostuneina ottaneet vastaan kutsun syyskuuksi kesäkotiin Pöytyälle.

Tulemme mielellämme tutustumaan nykyoloistamme merkittävästi eroavaan elämäntyyliin. Odotamme kiireetöntä ja rauhallista eloa mukavien ihmisten parissa. Tutustumme myös halulla paikalliseen yritysmaailmaanne ja sen tarjontaan. Erityisesti meitä kaupunkilaisia kiinnostaa kaikki maaseudun eläimiin liittyvä toiminta.

Asumme Helsingin keskustassa, Eila on syntynyt Helsingissä. Hän on vannoutunut ”stadilainen”. Petteri on henkeen ja vereen varsinaissuomalainen. Syntynyt Turussa, aloittanut koulut Naantalissa ja asunut myös Laitilassa. Opiskelujen jälkeen tuli kuitenkin muutto Helsinkiin leivän syrjään kiinni. Heli Laaksosen sanoin olo on ollut ”pualväkisi Helsingis”. Haaveena on vielä palata juurille. Kotiseudulla ovat oikeanlaiset ihmiset ja paras mahdollinen kieli.

Mukana Pöytyälle tulee myös 8-vuotias karkeakarvainen kettuterrieri Muru, joka on totaalisen poispilattu prinsessa, mutta eläkeläisten menoon tottunut, kiltti ja tottelevainen.

Tartuimme mahdollisuuteen tutustua Pöytyän elämänmenoon ja odotamme saapumista ilolla.  Syyskuussa tavataan! ” ../.

 Liitteen kuvassa Muru.


Jaana ja Markku Kaarinasta, Kesäkoti Yläneellä elokuussa

Näin Pöytyän kesäkoti-ilmoituksen Facebookissa ja kirjoitin hakemuksen heti. Asumme mieheni kanssa kahden, Kaarinan keskustassa, kerrostalossa, joten rivitalo-asumisen kokeilu houkutteli ajatuksena.

Kun saimme tiedon mukaan pääsystä, rivitalo yksiöstä elokuussa Yläneellä, lähdimme tutustumaan paikkaan sekä kesäkotimme pihapiiriin ja päädyimme tarttumaan tarjoukseen.

 Olen vielä työelämässä mutta minulla on mahdollisuus tehdä etätöitä, joten senkin puolesta kesäkoti voi olla kauempanakin työpaikasta. Mieheni onkin jo eläkkeellä. Ulkoilemme paljon kävellen ja pyöräillen, joten uudet maisemat myös houkuttivat tutustumaan uusiin maisemiin.

Kävimme tulomatkalla myös heti tutustumassa Pyhäjärveen, Kalikan uimarannalla. Sieltä kuva.

 


Helmiset ja Nuutti Tampereelta


Meistä tulee pöytyäläisiä! 

Ainakin kuukaudeksi. Viljo, melkein neljä vee, ei ole muusta hetkeen enää puhunutkaan. Asiasta on tiedotettu Seinäjoella niin hoitotädeille kuin ohikulkijoillekin. Kovin on mietitty, että missä käydään ja innolla odotetaan jo yritysvierailuja. Viljo eniten sahaa ja eläimiä, äiti Isontuvan jäätelöitä. Pöytyä ei ole meille ihan täysin vierasta maata, mutta tuskin Kyrön Salessa vierailu meistä vielä varsinaisia asiantuntijoita tekee. Yläneellä on mökkeilty ennenkin ja on mukava päästä palaamaan Yläneen kesäiseen tunnelmaan. Valasrannalla on pakko päästä käymään, sup-lauta on jo pakattu, ja yöpymistä teltassa on alettu harjoitella. Ehkä me vielä päästään yön yli vaellukselle Kuhankuonollekin. Sup-lautaa lukuunottamatta kaikki muu onkin palkkaamatta, mutta iloista mieltä löytyy senkin edestä. 

 Kesäisin terkuin ja Pöytyää odotellen, Outi ja Viljo 


Sami ja Saara, Espoo

Hei! Olemme 29-vuotiaat Sami ja Saara, kaupunkilaispariskunta Espoosta. Kesäkotikuukaudelta toivomme hidastempoisempaa arkea ja vapaa-ajalla suunnittelemme tutustuvamme ainakin lähiseudun luontokohteisiin.



Siku ja Mika, Helsinki

Toinen meistä on stadilainen ja toinen sitten taas ei. Olemme mieleltämme nuorekas senioripariskunta, joista toinen on vielä mukana työelämässä. Tykkäämme reissata ja kuunnella pääasiassa progressiivista ja muutakin rockia. 

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on vaihtaa maisemaa hieman väljemmille vesille. Kiva tulla tutustumaan Pöytyän seutuun.


Taisto, Espoo

Olen Taisto ja olen ollut eläkkeellä kohta kolme vuotta. Pepe koira noin 2 kg on aivan mehuissaan (innostunut) uusista kulmista. Perheenjäsenistä Anna, Emma ja Hannes perheineen tulevat viikoittain vierailemaan kuntaanne.

Olen ollut puutarha- ja viheralalla noin 35 vuotta. Olen kitkenyt, kuokkinut ja opettanut erilaisissa työtehtävissä niin lännessä kuin idässäkin. Loimaa on tullut tutuksi kun synnyin maanviljelijän perheeseen ja nyt on mukavaa palata näille kulmille uudestaan. Haluan tutustua Teihin ihmisiin ja kunnan tarjomiin palveluihin. Ehkä täältä löytyy paikka ajanviettoon, kyläilyyn tai vaikka jonkun kohteen pihasuunnitteluun ?

Odotan innolla mahdollisuutta tutustua paikallisiin yrityksiin ja toimioihin. Koluan kaikki nähtävyydet, jaan mielelläni tietoa pääkaupunkiseudulle ja kaikille ystävilleni kuntanne mahdollisuuksista.

En tunne vielä Teitä mutta jos törmätään ja tunnistatte minut niin haastellaan kuulumiset ja parannetaan maailmaa.


Antti, Kaarina

Moikka! Täällä kirjoittelee Antti, 31-vuotias poikamies Kaarinasta. Koko aikuisikäni olen asustanut kerrostaloissa suurissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Vantaalla, Turussa ja nyt Kaarinassa. Kesäkotiasukkina tarjoutuu hieno tilaisuus päästä kokemaan asuminen rivitalossa maalaismaisemissa ja tutustua samalla paikallisiin yrityksiin, palveluihin, tapahtumiin sekä ulkoilumahdollisuuksiin. 

Aika näyttää olisiko Pöytyä kenties tulevaisuuden kotipesäni. Lämmintä alkanutta kesää kaikille ja syyskuussa tavataan lavatansseissa Pöytyällä!


Hanna, Turku

Heippa, olen Hanna Turusta! Kaupungin menojen vastapainoksi olen löytänyt entistä useammin itseni metsästä, käsitöiden parista ja maaseudulta. Toivoisinkin elämälleni hyvää balanssia luonnon rauhan ja kaupungin vilskeen väliltä. Rauhoittuminen saa luovan mieleni puhkeamaan ja kesäasukaskuukaudeltani toivonkin matkaa sisimpääni. Tulisiko minusta sittenkin maaseudun asukas? Onko ruoho siellä vihreämpää?

 Mukanani vierailulle saapuvat useampikin läheiseni kyläilyn merkeissä ja vierailevat ystäväni tuovat varmasti eloa kylänraitille. Metsäpolkujen lisäksi minut voit tavata seikkailemasta, kuvaamasta, päiväunilta mukanani kulkevasta riippumatosta sekä ihan vain tutkimasta ympäristöä. Mikäli saan pyörän alleni, minut varmasti tavoittaa myös fillaroimasta pitkin Pöytyän katuja.


Anne, Espoo

Anne, laatupäällikkö Espoosta ja Hilma, vapaaherratar myös Espoosta. Anne harrastaa mm. retkeilyä ja elokuvia. Hilma rentoutuu.



Täältä tullaan, laukut on pakattu ja seikkailumieltä mukana!

Kevät meni kodin seiniä tuijotellessa Espoossa, etätöitä ja -koulua tehden, kun Facebook heitti eteen ehdotuksen kesäkodista Pöytyällä, olihan siihen pakko tarttua. Toiveissa olisi päästä tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin, luontopoluille, geokätköilemään ja lampaita rapsuttelemaan. Ajatuksena tunnustella myös olisiko meistä kesäasukkaiksi maalle useamminkin. Matkaan lähdetään koko perheellä – vanhemmat, pari kouluikäistä lasta ja kaksi koirantapaista.

Nähdään pian!

Saara, Tapani ja lapset



Marita ja tytöt, Turku

Perheemme asuu Turussa omakotitalossa, jossa riittää monenlaista remontointihommaa. Pienten lasten kanssa remontointi ja arjen pyörittäminen samalla, on välillä haasteellista ja hermojakin kysyvää. Kun sitten satuin Facebookista huomaamaan Pöytyän kunnan ilmoituksen kesäkodista, näin heti hyvän mahdollisuuden irtiottoon arjesta. Perheestämme Pöytyälle muuttaa heinäkuuksi äiti neljän lapsen kanssa. Loppuosa perheestä jää kotiin. Toki kodin läheisyys mahdollistaa lasten ja aikuistenkin vaihtuvuuden tarpeen mukaan.

Hetki kerrallaan, mahdollisimman kiireettömästi, avoimin mielin, siinä mottomme tulevaan.


Marika ja Juha, Helsinki

Olemme avopari Helsingistä,  ikävuosiltaan 40v molemmin puolin. Pidämme luonnossa liikkumisesta ja tätä nykyä hakeudumme useimmiten luonnon rauhaan matkoilamme ja vapaa-aikana. Meillä retkillä on aina mukana seniorimäyräkoira Joa, joka etenkin nauttii uimisesta. Paljon tulee kuvattua asioita Marikan toimesta ja Juha tykkää käydä paljon musiikkikeikoilla. Olemme haaveileet jo pitkään maalle muuttamisesta, omasta vanhasta hirsitalosta ja isosta pihasta jossa saisimme toteuttaa itseämme. 


Kirsi, Helsinki

Olin kevään aikana haaveillut kesästä jossain maaseudulla, poissa tämän etätyökevään liian tutuksi käyneiden kodin seinien sisältä. Siksi Pöytyän kutsu viettää kokonainen kuukausi maaseudulla kolahti minuun heti kerralla.

Niinpä meitä on nyt sitten tulossa Stadista tutkailemaan Varsinais-Suomen maaseudun elokuista elämää yksi kissanainen kahden kissansa kanssa.
 Varhaislapsuuteni olen viettänyt maaseututaajamassa Keski-Suomessa, joten ei maaseutu aivan vieras minulle ole, vaikka aktiivivuosia vierähti useampia ulkomailla opiskelun ja työn merkeissä ja Helsingissäkin on kulunut jo yli 30 vuotta. Viime vuosina kuitenkin kaipuu pois kaupungista on nostanut päätään ja siksi halusin kokeilemaan elämää Pöytyällä. Tykkään kuljeskella luonnossa ja kuvata luontoa, marjastaa ja uida luonnonvesissä. Pyöräilykin olisi mukavaa, jos jostain löytyisi siellä pyörä kuukaudeksi käyttöön niin pääsisi huristelemaan pitkin Kyrön raitteja. Mielelläni otan osaa myös kaikenlaisiin paikallisiin tapahtumiin ja muihin ”kissanristiäisiin”, jos sellaisia elokuussa sattuu olemaan. Varsinais-Suomi on jäänyt minulle suhteellisen vieraaksi alueeksi, joten sikälikin on mukava päästä tutustumaan uuteen alueeseen kotimaassa. Tosin kaverit ovat varoitelleet, että en välttämättä ymmärrä varsinais-suomalaista murretta, mutta sittenhän tuntuu kuin olisi melkein ulkomailla!


Outi ja Viljo, Seinäjoki

Meistä tulee pöytyäläisiä! 

Ainakin kuukaudeksi. Viljo, melkein neljä vee, ei ole muusta hetkeen enää puhunutkaan. Asiasta on tiedotettu Seinäjoella niin hoitotädeille kuin ohikulkijoillekin. Kovin on mietitty, että missä käydään ja innolla odotetaan jo yritysvierailuja. Viljo eniten sahaa ja eläimiä, äiti Isontuvan jäätelöitä. Pöytyä ei ole meille ihan täysin vierasta maata, mutta tuskin Kyrön Salessa vierailu meistä vielä varsinaisia asiantuntijoita tekee. Yläneellä on mökkeilty ennenkin ja on mukava päästä palaamaan Yläneen kesäiseen tunnelmaan. Valasrannalla on pakko päästä käymään, sup-lauta on jo pakattu, ja yöpymistä teltassa on alettu harjoitella. Ehkä me vielä päästään yön yli vaellukselle Kuhankuonollekin. Sup-lautaa lukuunottamatta kaikki muu onkin palkkaamatta, mutta iloista mieltä löytyy senkin edestä. 

 Kesäisin terkuin ja Pöytyää odotellen, Outi ja Viljo 


Tuula, Turku ja Tuija Maaret (Tuitu), Joutseno/Lappeenranta

PÖYTYÄn kesäkotikutsu iski meihin koronan tapahtumattomuudessa juuri sopivasti. Kaipasimme uusien, mukavien ihmisten tapaamista. Ihastuimme erityisesti loistavaan ideaan. 

Ystävyytemme on jatkunut 80-luvulta. Yhdessä olemme tehneet lyhyitä matkoja ja kolmisen viikkoa reppureissua itäisessä Afrikassa.

Odotamme helteistä heinäkuuta ja paljon uusia kokemuksia vireässä varsinaissuomalaisessa pitäjässä, kolminkertaisesti.

Meitä kiinnostaa erilaiset ihmiset, kiireetön elämäntapa, kulttuuriperintö, uimarannat ja paikalliset yritykset.

  Tässä me olemme!


 
 

LISÄTIETOJA