sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
fiiliskuva
 

Ajankohtaista

17.10.2017

Jätehuollon perusmaksulaskutus

Jätehuollon perusmaksulaskutus alkaa Turussa ja lähikunnissa

Tiedote. Julkaistu: 16.10.2017, 10:38
Lounais-Suomen Jätehuolto

Jätehuollon perusmaksut laskutetaan Turun, Kaarinan, Paraisten, Liedon, Marttilan ja Pöytyän asukkailta vuoden loppuun mennessä. Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimialueen muiden kuntien asukkaat ovat saaneet laskun jo aikaisemmin tänä vuonna. Perusmaksu otettiin jätehuoltolautakunnan päätöksellä käyttöön vuoden 2017 alusta koko LSJH:n toimialueella. Maksulla katetaan asukkaille tärkeitä palveluja, kuten vaarallisten jätteiden keräystä, jäteneuvontaa ja asiakaspalvelua lajitteluasemilla.

Jätehuollon perusmaksu on jätelakiin perustuva asuntokohtainen vuosimaksu, joka peritään kaikilta asuin- ja vapaa-ajankiinteistöltä. Maksu on hyväksytty jätelautakunnan päätöksellä (1.12.2016 §4) ja sen laskuttaa kuntien omistama jäteyhtiö LSJH.

Perusmaksulla katetaan asiakkaille tärkeitä palveluja. Asukkaat saavat tuoda maksutta vaaralliset jätteet LSJH:n 17 kiinteään vastaanottopaikkaan ympäri vuoden sekä kiertäviin keräyksiin mantereella ja saaristossa. Perusmaksutuloilla järjestetään jäteneuvontaa kouluissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä tuotetaan jäteoppaita ja Huomiselle-asukaslehti, joka jaetaan kaikkiin toimialueen koteihin. Perusmaksulla rahoitetaan lisäksi kuntien yhteisen jätehuoltoviranomaisen toiminta.

– Perusmaksu tuo läpinäkyvyyttä jätehuollon rahoitukseen. Asukkaat tietävät paremmin, mihin heidän maksamansa raha käytetään, ja mitä palveluita heillä on oikeus käyttää, kertoo LSJH:n asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta.

Perusmaksu laskutetaan kerran vuodessa

Perusmaksu oli vuonna 2016 käytössä kaikkiaan jo noin 200 Suomen kunnassa. Maksu on ollut käytössä Salossa, Sauvossa, Paimiossa ja Kemiönsaaressa jo vuodesta 2013. Kuluvana vuonna se otettiin käyttöön muissakin LSJH:n toimialueen kunnissa. Osa alueen kunnista on jo laskutettu. Turussa perusmaksulaskutus alkaa kuluvalla viikolla. Laskutusta jatketaan siten, että vuoden loppuun mennessä laskun saavat myös kiinteistönomistajat tai -haltijat Kaarinassa, Paraisilla, Liedossa, Marttilassa ja Pöytyällä.

Perusmaksu laskutetaan asukkaalta, joka väestörekisterikeskuksen (VRK) mukaan on omistanut kiinteistön tai käyttänyt sitä 1. tammikuuta.

– VRK:n tiedoissa saattaa olla virheitä, minkä vuoksi myös osassa laskuja voi olla virheitä. Kaikissa laskuun liittyvissä kysymyksissä ja omien tietojen korjaamisessa auttaa asiakaspalvelumme. Omat tietonsa voi käydä tarkistamassa VRK:n nettisivujen kautta, Huhta kertoo.

Perusmaksu laskutetaan kerran vuodessa. Omakoti- ja pientalojen (1–3 huoneistoa) perusmaksu on 23,85 euroa vuodessa. Vapaa-ajan asunnon perusmaksu on 15 euroa. Taloyhtiöiden perusmaksut vaihtelevat huoneistomäärän mukaan 12,50 eurosta 18 euroon per asunto. Asuntola- ja palveluasuntojen perusmaksu on 15 euroa. Taloyhtiöissä laskun hoitaa pääsääntöisesti isännöitsijä, ja jätehuoltokulut jyvittyvät asukkaille osana yhtiövastiketta tai vuokraa taloyhtiön päättämällä tavalla.

Perusmaksu on asukkaille tasapuolisempi

Perusmaksulla rahoitettavat palvelut rahoitettiin aiemmin pelkästään polttokelpoisen jätteen käsittelymaksuilla. Perusmaksulla lain vaatimat, asiointihetkellä maksuttomat jätehuoltopalvelut saadaan turvattua tuotetun polttokelpoisen jätteen määrästä riippumatta. Palvelujen kattaminen perusmaksulla on myös tasapuolisempaa asukkaille, kun jokainen maksaa yhteisesti käytössä olevista palveluista.

Perusmaksun käyttöönoton myötä polttokelpoisen jätteen käsittelymaksu laski. Niissä kunnissa, joissa perusmaksu on jo ollut käytössä, käsittelymaksu aleni 7 prosenttia. Muissa toimialueen kunnissa jopa 17 prosenttia.

– Kunnissa, joissa LSJH järjestää jätteenkuljetuksen, on käsittelymaksun alennus huomioitu asiakashinnoissa automaattisesti. Niissä kunnissa, joissa kiinteistön haltija järjestää kuljetuksensa itse, kannattaa polttokelpoisen jätteen astian tyhjennys kilpailuttaa säännöllisesti, Huhta muistuttaa.

Perusmaksukysymyksiin vastataan LSJH:n asiakaspalvelunumerossa 0200 47470 ma–pe klo 9–15 sekä sähköpostitse asiakaspalvelu@lsjh.fi. Lisätietoja perusmaksusta osoitteessa www.lsjh.fi/perusmaksu.

Lisätiedot:

Cati Huhta
asukaspalvelupäällikkö

Lounais-Suomen Jätehuolto
020 728 2117
cati.huhta@lsjh.fi 

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 17 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Julkiset palvelut sekä koulutus- ja terveydenhoitoalan toimijat ovat myös asiakkaitamme. Toimialueella asuu noin 414 400 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 34 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!

 
 
x